"MITÄ SÄHKÖKITARAKAMOJA KANNATTAA NIINKU OLLA?"

 

 

 

Tässä tekstissä tarkastellaan asiaa yhden ihmisen kokemuksellisesta näkökulmasta, erityisesti ns. pop/rock- ja pop/iskelmä -sektorilla (mitä nämä genret ikinä tarkoittavatkaan?). 

 

Soittimen valintakysymykseen on löytynyt oikea vastaus kokeilemalla. Tunne on paras filtteri, kun sihtaa kaupassa täysosumaa. 10000,00 euron kitara voi tuntua paskemmalta kuin tonnin veistos, jos fiilikset on sen mukaiset. Fenderit ovat fiilistyneet itselleni sopiviksi työkaluiksi, joista erityisesti USA Stratocaster Olympic white kuluvan vuosituhannen alusta. Soittimen ostin vähän käytettynä, hintalappuna hieman alle 1000 euroa. Kitara lähti heti tarkistushuoltoon, jossa siihen laitettiin 10-52 -kielisarjalle optimoidut asetukset ja muutoinkin laitettiin kuntoon. Huoltokirjaa on täytetty edelleen tarpeen mukaan. Soittimen kunnossa pitäminen on tärkeää, ei pelkästään arvon säilyttämiseksi, vaan myös käytettävyyden takia. Jos kunto romahtaa, muuttuu työskentely epävarmaksi (myös soittajalla). Straton vahvuus on luotettavuus – aina valmiina kaikenlaisiin töihin, laatuluokka A, fiilis 100%. Muistan vain muutaman livetilanteen, jolloin en ole ollut tyytyväinen kitaraan sen ollessa vaiti, vaikka kaiken piti olla kunnossa… (volumekiekko nollilla). 

 

Toinen luotto-Fender on MEX Telecaster Deluxe vuodelta 2010, jonka tilasin uutena; niin ikään Olympic white -värillä ja tarkemmin ”Road worn” -sarjaa, jossa kitara on jo tehtaalla kulutettu ”vuosikymmeniä vanhaksi” raaputtamalla maaleja pois bodysta ja tekemällä otelautaan ”soittamisesta aiheutunutta kulumaa”. Tämä olikin lähes täysin fiilisperusteinen hankinta, toki halusin myös Straton ohelle ”humpparisoundia” (mikit humbucker) säilyttäen silti merkkinä Fenderin. Hinta oli n. 1000 euroa ja samanlainen huolto-operaatio tällekin tehtiin sillä lisäyksellä, että kaulanauhojen päät on hiottu 2 kertaa (n. 6kk ja 18kk kuluttua ostamisesta), mikä oli jo ostettaessa tiedossa. Kahden hiontakerran jälkeen ei nauhojen päät enää ole pistäneet kämmeneen. Kaula on hieman ohuempi kuin Stratossa ja kielet 10-46.

 

Tele on osoittautunut hyväksi työjuhdaksi etenkin livenä, studiossakin tiettyihin asioihin, tarvittaessa irtooa ruttua tai jopa muovistakin soundia. Stadion-ujellukset toimii hienosti. Dynamiikkaa ei ollenkaan Straton (tai esim. Jazzmasterin) lailla. Telen kanssa ei tarvitse varoa vastaantulevaa liikennettä.

HUOM. tele on äänessä IG/FB -videoklipissä.

 

. . .

 

Signaaliketjut studiossa.

Studiossa sävellystyöskentelyssä/demoäänityksissä olen viimeaikoina käyttänyt enimmäkseen Wavesin GTR3 ToolRack -softaa (yhdessä Pro Tools 19:n kanssa). Mukana pyörii usein myös Super Tap Delay ja tarpeen/fiiliksen mukaan muita yksittäisiä plugineja. ToolRack on helppo/yksinkertainen/nopea ja sisältää tarpeeksi laajan kirjon erilaisia muljuttimia ja tokihan viritin on yhden klikkauksen takana. Kitaristin unelma on siis valmiina n. 5 minuutissa studion oven avaamisesta (aika sisältää kahvin keittämisen).

 

INPUT

kitara, Midas Venice/Amek DMCL - Antelope Audio Orion 32+ - Apple iMac/MacBook – Pro Tools 19 (jossa edellä mainitut pluginit).

Antelope ja Mac yhteydessä Thunderboltilla.

 

OUTPUT

Apple iMac/MacBook – Antelope - Dangerous Music D-box – Eve Audio SC307.

Antelope ja D-Box yhteydessä S/PDIF:llä.

 

Lopullisiakin äänityksiä voi tällä setupilla tehdä, mutta aitoja efektipurkkeja ja vahvistimia leivotaan sentään edelleen käyntiin. Kitaraäänityksistä (mikitykset jne.) voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan (joita toki onkin), joten säästetään sellainen setti.. mutta vanhan liiton meiningillä suoritetaan siten, että kaappi tai combo äänieristettyyn huoneeseen isolle volumelle, 1-4 mikkiä eteen ja äänitys käyntiin. Fiilisperusteisesti voi toki olla myös vahvistimen vieressä, jos resonanssi sydämen ja rintakehän välissä on se juttu (onko sydän rintakehän alla?). Näin olen itsekin toisinaan tehnyt, mutta se ei kovin kustannustehokasta edestakaisin ramppaamista ole, vaikka äänityssoftaa voikin ohjata etänä esim. iPadilla. Lähinnä tällainen tilanne on käytössä vaihtelun tai oikean soundin/fiiliksen etsimisen vuoksi.

 

Livesetup -osiossa (alla) on lueteltu enemmän kalustoa ja näistä suurinta osaa käytetään myös studiossa (jolloin signaaliketjussa toki mukana vain ne efektit, joita todella käytetään). 

 

. . .

 

Signaaliketjut livenä.

Olen yrittänyt parin vuosikymmenen ajan rakentaa käyttööni aina sellaiset kitaralaitejärjestelmät, jotka:

-ovat laadukkaita ja luotettavia

-ovat hyväsoundisia

-ovat täsmälleen omaan käyttöön sopivia

-eivät sisällä liikaa roudattavaa

-ovat helposti muokattavia

-tuottavat sellaista fiilistä, joka tukee kaikkia edellä mainittua

 

Ykkösvahvistimena on ollut yli 10 vuotta Orange AD 30 Twin Channel -putkicombo, jonka soundiin aikanaan ihastuin, eikä moitittavaa edelleenkään ole. Toki erilaisia mallintavia digilaitteita löytyy, jossa päästään huomattavasti pienemmällä tavaramäärällä, mutta herkkiin/lämpimiin pop -hetkiin ja laajoihin äänimaisemiin en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää digivastinetta Orangelle. Dynamiikka on omassa soitossani niin tärkeässä roolissa, että 30 kiloa on sen arvoista. Jatkan toki etsintää, mutta tässäkin pääsee maalia kohti vain kokeilemalla omista lähtökohdista, pelkkä netin selaaminen ei auta.

Orangen pitäessä peräsintä ja Fenderien ollessa kapteenin roolissa, välimaastoon mahtuu monenlaista.

Fenderit olen varustanut Sennheiserin 500 -sarjan (G2) langattomilla lähettimillä, jotka ovat kustannustehokkuudessaan ja luotettavuudessaan ihan omaa luokkaansa, joskin ikää jo jopa kymmenen vuotta ja molemmilla laitepareilla keikkoja takana +1000. Lähetin on kiinnitetty siis kitaran hihnaan, joka on kitarassa hihnalukoilla, jolloin paketti pysyy olalla vaikka aitajuoksussa ja signaalitie pysyy auki. Vapaus liikkua, eikä sotkeutumista piuhoihin. Soundiin on vain hyvin hyvin vähäistä vaikutusta, ei niin paljoa, että se olisi isompi tekijä kuin vapaus. 

 

Lattiapedaaliosaston kärjessä on langattomien vastaanottimet, joista kummastakin lähtee kaapelit virittimille (BOSS TU-3/TC Electronic Polytune 2). Virittimiltä reitit jatkuvat edelleen tuplana Fenderin ABY -vaihtajalle. Käytännössä siis kitarasta toiseen vaihtaminen vaikkapa kesken biisin onnistuu painamalla yhtä ainoaa nappia, mikä on käytettävyydeltään 10/10. Toki kitara pitää heivata ja heittää uusi olalle (siihen voi palkata teknikon). 

ABY -vaihtajalta lähtee eteenpäin yksi kaapeli BOSS:n volumepedaalille, jonka jälkeen 3 erilaista ”säröpurkkia”:

 

-Ibanez TS9

-Fulltone OCD

-Mad Professor Sweet Honey Overdrive

 

Kaikkia olen käyttänyt paljon, TS9 on tietysti klassikko ja pettämätön, Sweet Honey puolestaan pistää ”laulun isosti soimaan”. Fulltonen kinteys jopa ärsyttää, mutta pieni ärsytys on usein pitkällä tähtäimellä hyvästä. 

HUOM. hunajapurkki videolla käytössä!

 

Säröjen jälkeen Dunlop MXR M 292 Carbon Copy Deluxe Delay tai Line 6:n valmistamia multilaitteistoja (POD XT + ohjainpedaali / POD HD500X). Toisinaan haluan käyttää vain TAP-tempoa (jalalla naputeltu tempo), jolloin yksinkertainen ja laadukas delay on hyvä valinta. Kuitenkin käytettävyys jää ohjelmoitavan laitteiston jalkoihin silloin, kun tarvitaan useita erilaisia efektiyhdistelmiä ja tiettyyn tempoon taimattuna (ohjelmoitu tempo).

 

Erityisesti, jos livenä käytetään esitettävän biisin taustalla lisäinstrumenttiraitoja (etukäteen äänitettyjä instrumentteja), on ennalta ohjelmoidut, biisikohtaiset kitarasoundit paras valinta. Tällöin biisien välillä ei tarvitse kyykistyä säätämään kaikkia olemassa olevia nappeja. Line6-laitteistosta en käytä mallinnuksia, ainoastaan efektejä (joskus kompressoria).  

 

Erillinen kompressori (MXR Custom Comp) seilaa tilanteen mukaan eri paikoissa, toisinaan jopa viimeisenä ketjussa, usein kuitenkin kärkipäässä. Asia riippuu hieman kokonaisuudesta ja siitä, mitä musiikkia soitetaan.

 

Pedaalilaudalta lähtee kaksi kaapelia Orangelle, joista toinen siis kitarasignaali ja toinen kanavan vaihtoa varten (oma Orangen pedaali). Kanavia voi käyttää esim. sooloboostaukseen tai clean/särö -vaihteluihin. Koska multiefektilaitteistosta on mahdollisuus ottaa signaali ulos stereona, hankintalistalla onkin ollut jo pidempään toinen Orangen samanlainen combo (voi olla toki erilainenkin/erimerkkinenkin) jolloin stadionsoundi on taattu. Teen hankinnan sitten, kun stadionit taas avautuu.

 

. . .

 

Itselleni tärkeintä asiaa musiikissa edustaa itse kuunteleminen ja sen laatu, olipa kyseessä sitten studio tai livetoiminta. Jos ei kuule, mitä soittaa tai mitä muut soittavat, on siinä jo isohko särö fiiliksen suhteen. Sanomattakin on selvää, että maailmasta eristetyssä studiohuoneistossa, jossa häiriötekijät ovat minimissään ja akustiikka sekä laitteisto huipussaan, on kuuntelut helppo rakentaa sekä yksittäisäänityksille että koko bändin yhtäaikaisäänityksille. Myös volumetaso pysyy sopivana (paitsi rumpu/kitarakaappihuoneessa) ja kaikki on selkeää, kuten kuuluukin olla.

 

Livenä asia on eri. 2000-luvun alkupuolella käytettiin vielä enimmäkseen analogisia äänentoistolaitteita, joilla sinänsä sai hyvää laatua aikaiseksi, mutta erityisesti kiireisissä tilanteissa niiden käyttö oli kanttista, eikä haluttu lopputulos ollut aina läsnä. Kun soittaa musiikkia, jossa on paljon dynamiikkavaihtelua ja harmonioita, liian suuri lavameteli ja/tai muuten vaan huonot soundit puskevat tilannetta vastaan. Tästä syystä siirryin 15 vuotta sitten käyttämään korvamonitoreja. Etenkin normaalina stereokuunteluna hyvillä kuulokkeilla operoiminen on tarkempaa ja silloin ollaan esitettävän musiikin sisällä jokaisella aistilla. Aiemmin mainittujen lisäraitojen kanssa tarkka kuuntelu on välttämätöntä ja nykyään varsin käytetty yhdistelmä. Korvamonitorien käyttö edistää myös kuulonsuojausta. Itse käytän pääasiassa vanhaa Shuren SE3-sarjaa ja laitteistona Shuren PSM900.

Siinä missä kitarasignaali lähtee langattomasti soittajan käsistä, palautuu niin ikään kaikki musa korviin langattomasti, jolloin esiintymisessä voi keskittyä itse asiaan. Nykyajan äänentoistolaitteistoilla voi myös esim. omalla puhelimella kytkeytyä järjestelmän sisälle ja säätää omaa korvakuuntelua ja stereokuvaa sopivaksi, mikä on helppoa ja kustannustehokasta.

 

 

Kitara-asioihin voisi perehtyä huomattavan paljon syvälisemminkin, mutta toivottavasti tämä antaa kyselijöille iloa tai innostusta. Myös akustinen kitarointi on oma maailmansa, laitetaan siitäkin asiaa jakoon sopivan hetken tullen.

 

HUOM! Musassa ja kitarakamoissa ei oo sääntöjä!